EDIT: Korjasin päivämäärää! Kyseessä on siis lauantai 19.6. (ei 20. kuten erheelliesti olin kirjoittanut.)

Kesäkuun vaihtopäivä on puhututtanut. Päiväksi on ehdotettu edellisissä kommenteissa sunnuntai 13.6. Voi kuinka ikävää! Se ei minulle kävisi koska olen matkalla. Miten olisi seuraavana lauantaina, eli 19.6? Olen miettinyt kyllä jo ohjelman valmiiksi (kimppakiva ja seuraavan vaihdon aihekin, uudella tapaa toteutettuna, en sanokaan vielä miten, säilyköön se hetken yllätyksenä...) joten olisi tosi kiva jos päästäisiin vaihtamaan tänä myöhempänä ajankohtana ja kaikki kimpassa, isommalla porukalla. Mitäs tuumitaan?

(Tiedoksi, että koska tietokone-elämäni on tällä haavaa hankalaa, poistan näitä kirjoituksia sitä mukaan kun asiat selkenevät, eli jäljelle jää loppujen lopuksi vain sovitut vaihtopäivät, ei tällaista tilannekirjoittelua.)

Kommenteissa toivottiin ennaltamäärättyjä vaihtopäiviä. Perusteltiin sillä, että silloin ei haittaisi, jos joku ei pääsisi. Ikävä kyllä olen nähnyt tämän neuleryhmän suhteen. Se toimii vain valtavan isolla ja aktiivisella porukalla. Ja silloinkin on muutamankin kerran käynyt niin että joku on istunut pöydässä yksinään. En haluaisi meille käyvän näin, kaikkien aika on sentään kallisarvoista ja kun vaihtamaan lähdetään niin vaihtaahan myös halutaan. Vai miten? Neuloa voi yksinäänkin, kortteilu on kyllä sosiaalisempaa puuhaa.

Lisäksi on vaikea järjestää ohjelmaa eli kimppakivaa, jos ei ole tiedossa osanottajia. Toki olisi ihan mukavaa, jos pystyttäisiin jo edellisessä kokouksessa sopimaan seuraavan ajankohdan. Mutta entäpä jos me sovitaan päivä keskenämme sillä porukalla, ja sitten olisi tulossa joku mukaan joka ei seuraavallakaan kerralla pääse (koska ei ollut tässä kokouksessa eikä voinut vaikuttaa uuteen päivämäärään) - emme kai haluaisi poissulkea häntäkään? Tiedän että joku ei ole päässyt moneen perättäiseen kokoukseen koska olemme aina valinneet hänelle epäsopivan ajankohdan (ja koska hän ei ollut mukana, ei hän voinut sanoa mikä sopi ja mikä ei.) Sellainen on ollut harmillista.

Jos tapaamisaikoja voidaan muuttaa alkavaksi klo 15, sopii minulle ja muutamalle muullekin palvelualalla oleville mikä tahansa lauantai. Nythän on menty vähän sen mukaan, että on valittu päiväksi vapaapäivä-lauantai, jolloin on voitu aloittaa jo klo 13. Mitä sanotaan tähän? Sopiiko jatkossa klo 15, niin pääsemme valitsemaan useammasta päivästä?

Sana on nyt vapaa. Voitte myös meilailla. En voi vastata kommenteissa (erittäin kummallista, osaako joku neuvoa?), joten kirjoitan sitten uuden kirjoituksen jos vastauksen aihetta tulee. Jos kommenteissa päästään yhteisymmärrykseen, seuraava postaus käsitteleekin sitten jo uutta vaihtoa. (Jee!)

Eli lyhykäisesti: Kumpi sopii sinulle paremmin, su 13. vai la 19.6.? Ja sopiiko aloittaa tulevaisuudessa aina klo 15?